sivuja päivitetty 29.10.2008

copyrights
Ulpu Keränen 2008

*kuviamme ei anneta virtuaalikenneleiden käyttöön*

Esittely

Olen koiria harrastava 26-vuotias naisihminen Länsi-Lapista Kemistä. Asun aviomieheni Anssin ja viiden koiran kanssa pienessä omakotitalossa likellä Kemin keskustaa. Koulutukseltani olen taloushallinnon tradenomi, mutta työskentelen tällä hetkellä toimittajana.

Koiraperheeseemme kuuluu welsh corgi cardigan narttu "Rulla" 6 vuotta, länsigöötanmaanpystykorva "Sentti" 3 v, dreeveri "Hani" 2 v ja australianpaimenkoira "Pekko" 1v ja uusimpana tulokkaana oma kasvatti, lokakuussa 2007 syntynyt cardigan "Leidi". Koirat ovat harrastuskavereitamme ja lajejamme ovat mm. agility, tottelevaisuus, pk jälki sekä Anssilla metsästys Hanin kanssa. Toimimme molemmat kouluttajina agilityseura Arctic Agility Teamissa ja Anssi on myös seuran puheenjohtaja. Tutustu jokaiseen koiraamme lähemmin koiramme-sivulla.

Kasvatusurani lähti käyntiin kun kennelnimi Red Guard's myönnettiin minulle v. 2004 ja ensimmäinen pentue cardiganeja syntyi seuraavana vuonna ja tällä hetkellä pentueita on syntynyt kaksi. Olen suorittanut sekä kasvattajan perus- että jatkokurssin. Kasvattamiseni on pienimuotoista ja pentueita meille tulee vain parin vuoden välein tutkituista ja terveeksi todetuista hyväluonteisista vanhemmista. Kun pentueita on harvoin, minulla on aikaa keskittyä jokaiseen pentuun ihan ensi hetkistä alkaen. Haluan olla mahdollisimman paljon mukana meiltä lähteneiden pentujen elämän myöhemmissä vaiheissa ja auttaa uusia omistajia tarvittaessa kaikissa eteen tulevissa tilanteissa.

Jos olet kiinnostunut koiristani tai tulevista pentueista, ota yhteyttä! Olette myös tervetulleita tutustumaan koiriimme :)

Mukavaa syksyä sivuilla vierailijoille!

Ulpu, Anssi, Rulla, Sentti, Hani, Pekko & Leidi


naytski_096.jpg 

  Ulpu ja Leidi Kemin näyttelyssä 7.6.2008

anssijasentti.jpg 

  Anssi ja Sentti 28.5.2008